Uudet suunnitelmat ja kuulumisia

En edes viitsi aloittaa kirjoittamista toteamalla, että onpa viime kerrasta pitkä aika 😀

Oon nauttinut elämästä, treenaillut ja touhunnut tyttöjen kanssa ja siinä sivussa töitäkin paiskinut. Tälleen kesällä olen hiukan yksilöohjauksia vähentänyt, mutta erilaiset valmennusryhmät pyörivät oikeastaan koko ajan. Kauheesti ei kuitenkaan voi lomailla tai pitää pitkiä vapaita, koska syksyn kisoja varten pitää keventää työkuormaa ja ottaa vapaapäiviä.

Ennen kuin tarkennan tota otsikkoa, kerronpa teille meidän reissusta. Ainut kesän lomapätkä mulla oli pari viikkoa sitten, jolloin käytiin muutaman päivän visiitillä ensin Jyväskylässä mun kummien kuona ja sen jälkeen jatkettiin perinteikkäästi Lieksaa ja mummolaa kohti.

Jo perinteeksi muodostuneella tavalla huutelin ennen matkaa treeniseuraa Jyväskylän suunnalta ja sainkin Pauliinan seuraksi selkä- ja rintatreeniin Voimaklubille, jossa en tosiaan ole ennen vieraillutkaan. Vedettiin hyvä setti kunnon salilla, jossa rauta on rautaa ja magnesiumpöly leijailee ilmassa. Testosteronin saattoi aistia! Tolta salilta on noussut paljon voimailijoita ja bodareita Suomen kärkeen, kuten takana olevista pysteistä voidaan päätellä. Kiitos Pauliina vielä seurasta ja tulen toistekin jos saan 😉

IMG_20170711_174042

Ihanaa oli muutenkin viettää rentoa aikaa kummien ja tyttöjen kanssa. Lyhyt loma, niin otin siitä kaiken irti <3

Seuraavana päivänä suunnattiin siis Lieksaa kohti. Täytyy sanoa, että mua ei ole tehty auton rattiin moneksi tunniksi putkeen, joten tälläkin kertaa harrastimme jumppailuja matkan varrella erinäisillä huoltoasemilla. Näistä sessioista ei löydy todistusaineistoa, kun ei kerran iltalehdetkään ehtineet paikalle 😀

Perillä Lieksassa mulla oli tarkoitus ottaa hiukan ekaa tankkausta tällä dieetillä. Pääosin hiilareilla tankkasin ja aika vapaasti, mutta mahtui sinne yks Tuukka ”Lieksan bodausihme” Heikkisen suosittelema kebabannoskin – hyvää oli tää leipäkebab!!

IMG_20170714_150755

Rakas siskoni Enni ja avomiehensä kanssa saapuivat myös mummolaan ja keksittiin kaikkea kivaa yhteistä tekemistä ja tytöille riemua riitti. Käytiin (taas) Pikkukilin elämyspihassa, liikennepuistossa, shopppailemassa ja uimassa. Iida opetti meille myös erilaisia voimisteluliikkeitä, mitä sitten pissat housussa nauraen koitettiin tehdä perässä – onneksi ei sattunut mitään! Mä niin nautin kun tytöillä oli kivaa ja saatiin yhdessä touhuta. Ehkä kivoin juttu tyttöjen mielestä oli kuitenkin ratsastusreissu…

IMG_20170714_133258

Hansuhan siinä ottaa rennosti 😀

IMG_20170714_132245

Ihan hiukan pelotti Harmi-sonnin vieressä… vaikka onkin kuulemma kiltti…

IMG_20170714_124822 IMG_20170714_124954_1

IMG_20170715_160057 IMG_20170715_164957

Mä pääsin nautiskelemaan munlaisistakin maalaismaisemista, kun Tuukan kanssa oltiin sovittu kuvauksia yhdelle päivälle. Aloitettiin kuvaussessio SykeX-salilta samalla, kun tein siinä käsitreeniä…

IMG_20170713_105834 IMG_20170713_104354

Salitreenin ja -kuvausten jälkeen jatkettiin Tuukan kotipaikan ympäristöön, josta saatiin ihan mielettömän hienoja maisemakuvia 🙂 Tässä muutamia otoksia kuvauspäivältä.

syke 5 syke 1 syke 9 syke 11

syke 2 syke 12 syke 7 syke 8 syke 3 syke 10

Juuh… todella tuostakin kuvaussessiosta on jo aikaa ja kuntokin teitty menny eteenpäin. On se vaihe päällä tällä hetkellä, kun tosta rantakunnosta aletaan kaivaa kisakuntoa!

Tämän hetkiset mitat tässä (suluissa toukokuun alun tilanne), ne kun on aina mielenkiintoista luettavaa

paino 66,6 kg (75,0 kg)

vyötärö 72 cm (80 cm)

lantio 94 cm (101,5 cm)

reisi 56,5 cm (62,5 cm)

olkavarsi rentona 31 cm (32,5 cm)

Tässä eilistä kuntokuvaa:

IMG_20170806_122128 IMG_20170805_193030 IMG_20170806_122330

Miten noi kuntokuvat ei oikein näytä kovin edustavilta… hmm.. mut laitan niitä tänne edelleen säännöllisesti, koska niissä nyt näkee tilanteen jollain lailla edistyvän. Lätkäsen tuohon vielä vierekkäin lähtötilanteen ja tämän hetkisen – ajatella että noiden välissä on joku 8 kiloa… ehkä se on huono valo, kun ei anna ihan oikeutta 😀

IMG_20170429_184742IMG_20170806_122128

Kisasuunnitelmiin tulikin sitten muutoksia, niistä seuraavassa:

Näin 🙂

Tää mun dieetti etenee siis tässä muun elämän ohessa. On ollu aivan ihanaa touhuta tyttöjen kanssa, vaikka kesä ei ole mikään paras ilmojen suhteen ollutkaan. On maailman parasta seurata tyttöjä harrastuksissaan ja nähdä heidän oppivan uusia juttuja. Aino ehti olemaan 5 päivää lentopalloleirillä ja viime viikon molemmat tytöt vietti ridausleirillä. Mäkin olen todistetusti päässyt taas hevosen selkään! 😀

IMG_20170727_192655 IMG_20170727_205956 IMG_20170727_192744 IMG_20170727_192824  IMG_20170728_190327 IMG_20170804_131130 IMG_20170805_130531IMG_20170729_191509 

Näihin tunnelmiin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmianna asiaton kirjoitus

Jätä kommentti kirjoitukseen